Kivenistutuskurssilla


Kirjoitanpa nyt pienen kertomuksen kivasta ja erittäin tervetulleesta kokemuksesta. 🙂

Kivenistutus on koruhommissa osa-alue, josta ei varmaan koskaan voi oppia liikaa. Se on mielestäni melko haastavaa, kun pitää hallita tekniikat ja työkalut. Istutus vaatii myös keskittymistä ja tarkkuutta, koska metallia pitää työstää tarkasti pienellä alueella ja istutettavat kivetkin on usein hyvin pieniä. Olen paljon lueskellut, katsonut videoita ja harjoitellut kivien istuttamista. Ei se ole mahdotonta oppia itsenäisesti, mutta monesti tulee eteen kysymyksiä, joihin voi olla vaikea löytää vastauksia ja olenkin kovasti kaivannut aiheeseen liittyvää kurssia. Jonkin verran niitä kyllä järjestetään, mutta aina ne kurssit on niin kaukana, ettei ole ollut resursseja lähteä niin etäälle.

Viime syksynä näin eräässä fb-ryhmässä ilmoituksen, että Lahden ammattikorkeakoulun Muotoiluinstituutti järjestää avoimen amk:n puolella korumuotoilun opintoihin kuuluvan neljän opintopisteen laajuisen kivenistutuskurssin tammikuussa 2018 (kurssipäivät kolmena viikonloppuna). Ensin hylkäsin ajatuksen sinne lähtemisestä kun Lahti on niin kaukana, mutta myöhemmin ajattelin, että pakkohan sinne on lähteä. Yhtenä motivaattorina oli ihan jo se, että kurssin opettajana oli korumuotoilun opettaja, kultaseppämestari Immo Lahtela, jonka kirjoittamaa kivenistutuksen oppikirjaa olin jo paljon lueskellutkin. Mikä se hienompaa kuin päästä noin hyvään oppiin! Sain omassa koulussakin kovasti kannustusta lähteä tuonne ja olen tosi iloinen, että sain pitää pari pyykki- ja lepopäivää kurssiviikonloppujen molemmin puolin, koska muuten ei olisi aika riittänyt eikä omat voimatkaan. Voimille tuo kyllä ottikin, koska matka Kuopiosta Lahteen on pitkä. Toteutin nuo kulkemiset niin, että perjantaisin ajoin Valkeakoskelle isän luokse ja kuljin sieltä Lahteen.  Sunnuntaisin ajoin sitten kurssipäivän päätteeksi Lahdesta Kuopioon. Kilometrejä tuli kolmelta viikonlopulta melko tarkkaan 3000. Pitkiä matkoja ei yhtään helpottanut se, että piti ajaa pimeässä, lumimyrskyssä, vesi- ja räntäsateessa ja kera alijäähtyneen veden jäädyttämän tuulilasin. Jos nyt nyt haluaa jotain positiivista löytää noista matkoista, niin ei nuo kamalat sääolosuhteet sentään samanaikaisesti iskenyt. 🙂 Mutta raskastahan tuo ajeleminen kyllä oli. Monesti siinä matkan aikana mietin kuinka kiva olisi ajella, jos olisi kesäaika. Nyt jäi maisematkin näkemättä kun lähes aina oli pilkkopimeää. Tulevaisuudessa osallistun vain kesäkursseille. 🙂

Yllä pari kuvaa, jotka otin ekana kurssiaamuna koulusta.


Kuulin siellä kurssilla, että hakijoita oli ollut runsaasti eikä kaikki halukkaat päässyt sinne. Sinne otettiin ilmoittautumisjärjestyksessä, joten olikin sitten tosi hyvä, että menin Lamkin sivuille vahtimaan ilmoittautumisnapin ilmestymistä 1.12.2017 klo 8 kun ilmoittautuminen alkoi. Kurssilla ei vaadittu mitään tiettyä osaamistasoa, vaan kaikki sai harjoitella sellaisia istutuksia, joita halusi. Tokihan siellä oli varmaankin oletuksena, että hallitsee sahaamisen, juottamisen ym. perusasiat. Itse koin, että omaa oppimistani helpotti se, että monet istuttamiseen liittyvät termit ja työkalut olivat entuudestaan jo melko tuttuja.

Koululla oli tosi hienot tilat. Työtilat oli isoja ja niitä oli paljon. Kultasepänpöytiä oli kolmessa eri tilassa, yhdessä suuressa tilassa oli isot konevalssit ja paikka monenlaiselle takomiselle ja muokkaamiselle, pikipadoille ja pakotustöille oli oma tilansa, valukoneet ja sulatusvehkeet oli myöskin omissa tiloissaan. Kiillotuskoneita oli peräti kahdessa huoneessa, yksi oli varattu kullalle ja toinen hopealle. Kaikkia tiloja en tainnut nähdäkään! Esim. tila jossa on ultraäänipesurit yms. jäi näkemättä ja kuulin vain jonkun mainitsevan, että sellainenkin paikka löytyy sieltä.

Ylläolevat kuvat. Ensimmäisessä kuvassa on oma työpöytäni ja seuraava on kuva viereisestä työtilasta. Kolmas kuva on kiillotuskonehuoneesta. Tuon viimeisen kuvan otin ihan mielenkiinnosta, kun tuolla oli käytössä erilainen systeemi juotosten jälkeiseen puhdistamiseen kuin omassa koulussani. Tuossa astiassa on lämmitetty 10% rikkihappoliuos. Koru laitetaan ritilän päälle ja lasketaan astiaan. Meidän koululla (ja itsellä myös kotona) on käytössä natriumvetysulfaatti, jota voi pitää esim. kahvipannussa lämpimänä. Se on hieman vaarattomampi aine rikkihappoon verrattuna. Tuo rikkihappokattila oli vetokaapissa ja kaapin ovessa oli yksi jos toinenkin varoitustarra.


Kaikki harjoitteli jotain valitsemaansa istutusta käytännön tekemisen kautta, mutta sen lisäksi meillä oli yleistä teoriaa istutuksista ja käytiin myös läpi tiettyjä tekniikoita demonstraatioiden kautta. Jos joku kysyi jostain työvaiheesta, niin opettaja näytti sitten kaikille miten se tehdään oikeaoppisesti. Näin pääsi kivasti näkemään muitakin juttuja kuin vain sen oman harjoitustyönsä.

Kuvat. Kurssilla käytiin läpi istutuksia teoriassa ja käytössä oli ihan perinteiset menetelmät kuten liitutaulu ja kalvot kuten kuvasta näkyy. Toisessa kuvassa on opettajan demonstraatiovälineet raeistutuksen havainnollistamiseen. 🙂 Siinä on iso möykky jotain muovailuvahaa, johon opettaja istutti puisen timantin käyttäen valtavia puisia kärki- ja tasokaivertimia. Nuo välineet oli aika huvittavat, mutta tuo oli oikeasti tosi hyvä tapa näyttää se istutustekniikka ja kaivertimien käyttö!


Itse halusin oppia tekemään sellaisen aika perinteisen kruunuistutuksen eli siinä tehdään kartioistukka, joka sahataan ja viilataan kauniiseen muotoon. Olen jo varmaan kaksi vuotta suunnitellut sellaisen harjoittelua, mutta aina se on jäänyt kokeilematta kun olen ajatellut, että se on liian työläs tai vaikea. Ihan jo sen pelkän kartion tekeminen on ollut ajatustasolla liian hankala, koska siihen on monenlaisia vaikeita kaavoja. Ei siinä mitään kaavoja välttämättä edes tarvita! Toki siinä täytyy laskea tarvittavat mitat, mutta sen kartiomallin piirsin levyyn vapaalla kädellä ja sitten sahasin, väänsin muotoon, juotin jne. Kruunu ei muutenkaan ollut mikään vaikea. Siinä on kyllä sellaista pientä sahaamista ja viilaamista, mutta olin jopa yllättynyt siitä, miten helppo se oikeastaan oli. Kiveä istuttaessani käytin vähän liikaa voimaa ja istukka taipui toiselta sivulta. Lopputulos ei siis onnistunut, mutta se ei haittaa tippaakaan, koska olennaisin oppi oli kuitenkin saatu. Sitä paitsi epäonnistumiset on aina hyvästä, koska niistä oppii parhaiten! 🙂 Alla muutama kuva istukan valmistusvaiheista ja myös siitä epäonnisesta istutuksesta.


Oli siellä vähän yllättäviäkin juttuja… Opettaja pyysi meidät teorialuokkaan ja jakoi meille siellä palan kuparilevyä ja kiven, ja antoi ylläritehtävän. Kivi piti istuttaa siihen kupariin. Kuparilevyä sai muokata muuten, mutta ei saanut juottaa. Tuo juottamiskielto teki asiasta haasteellisen, koska materiaalia ei siis voinut paloitella osiin. Istutustavalla ei ollut väliä eikä lopputuloksen tarvinnut olla siisti, ainoa vaatimus oli se, että kiven täytyy pysyä kiinni. Aikaa oli reilu tunti. Minulla ei mennyt lopulta kovin pitkään tuossa tekemisessä, mutta olihan tuo aika jänskä tehtävä noin yllättäen. Hehkutin kuparilevyn pehmeäksi, sahasin siihen ”terälehtiä” ja taivuttelin niistä kivelle paikan. Lopputulos ei ollut mikään huikea luomus, mutta kyllä se kivi siihen jäi kiinni. Tuo oli aika hauska tehtävä ja oli mielenkiintoista katsoa millaisia ratkaisuja muut olivat keksineet. Alla ”ennen ja jälkeen”-kuva.


Ajatuksia kurssista

Kurssi oli tosi antoisa! Vaikka tiesin, että opettaja on alansa huippua, niin oli se kuitenkin huikeaa huomata, miten paljon tietoa ja taitoa häneltä löytyy. Sitä uutta informaatiota tuli koko ajan ja opettaja jaksoi selittää asioita niin kauan, että sen ymmärsi hyvin. Olin ajatellut, että ehtisin kurssin aikana kokeilla useampaa eri istutusta, mutta aika oli melko rajallinen. Se ei haittaa yhtään, koska se teoriapuolikin oli tärkeää ja erittäin hyödyllistä, samoin kuin se kaikki muukin mitä siinä päivien aika tuli vastaan.

Itselleni tuli sellainen tunne, että kurssin myötä pääsin syvemmälle siihen kivi-istutusten ”maailmaan” ja sellainen tietty kokonaisuus kirkastui mielessä. Samanlainen ”kirkastuminen” tapahtui myös kaivertimien suhteen. Kaivertimet tuli usein esiin siellä teoriapuolella, koska niitä tarvitaan tietyissä istutuksissa. Parin kurssilaisen kanssa olikin tarkoitus tehdä kaivertimet siellä, mutta aika loppui kesken. Opettaja kyllä selitti sen prosessin niin, että asia avautui minulle. Kaivertimet on ollut minulle samanlainen juttu kuin se kartioistukkakin eli tuntunut ihan liian monimutkaiselta asialta. Kurssin jälkeen koin, ettei asia olekaan niin vaikea kuin luulin ja teinkin sitten itselleni kärki- ja tasokaivertimet omalla koulullani kun siellä on smirgeli. Tajusin nyt ne kaivertimenteko-ohjeetkin ja niitä seuraamalla sain kaivertimet valmiiksi. Niissä on varmasti parannettavaa, mutta nyt voin ainakin jatkossa tehdä uusia ja parempia, kun ne omassa mielessä kyteneet esteet on poistettu. Eipä se kaivertimen tekokaan ole mitään taikuutta, siinä(kin) riittää, että itsellä on riittävästi motivaatiota ja halua oppia.

Jossain vaiheessa ennen kurssin alkamista oli ihan hilkulla, että perunko sen kurssipaikkani, juurikin niiden matkojen takia, mutta kyllä nyt kurssin jälkeen voi todeta, että onneksi en perunut! Se oli ehdottomasti sen kaiken ajamisen arvoista! Oli ne matkat kuitenkin sellainen ponnistus, että annan itsellenikin 10 pistettä ja papukaijamerkin siitä hyvästä. 🙂 Samat annan tietysti myös kurssille!

Lupasin viedä kurssioppeja omallekin koululle. Se teoriapuoli ja muut opitut asiat on kaikki vähän sellaista irrallista ja tiettyyn asiaan liittyvää tietoa, joista on ehkä hieman hankala kasata sellaista ”jälleenopetettavaa” pakettia, mutta ehkä minä sitten opetan sen kruunuistukan tekemisen, mikäli halukkaita löytyy.

Kun nyt kerran pääsi mestarin oppiin, niin pitihän minun tietysti pyytää nimmari oppikirjaan. Päiväyksessä on pieni kirjoitusvirhe kuukaudessa, mutta ei haittaa minua. 🙂

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *